Alkoholi oli huonoin ystäväni..

         Mainitsen näin alkuun väärinymmärrysten välttämiseksi, että tulen kirjoittamaan elämästäni tänne aika avoimesti. En kuitenkaan paljasta kenenkään nimiä, että ei huolta. Ja millään asialla en halua viitata, että kukaan tai mikään olisi ollut syyllinen minun alkoholinkäyttööni, koska syitä on turhaa etsiä. Se suurin syy olen minä itse. Tottakai ympäristöllä ja menneillä asioilla on varmasti ollut paljon vaikutusta alkoholinkäyttöön, se on ns. monien sattuneiden asioiden summa.

Niin kuin otsikkokin viittaa, alkoholi oli huonoin ystäväni, vaikka se roikkuikin elämässäni niin pirun monta vuotta. Tavallaan tuntuu tyhjältä sekin, että siitä pitää nyt luopua, koska se oli niin monessa tilanteessa läsnä. Olen aina ollut enimmäkseen seura- ja tunnejuoppo. Seurassa otetaan, riehutaan ja pidetään hauskaa. Tai sitten sitä on tullut otettua suruun, murheisiin ja iloonkin. Se on ollut aine joka on vienyt estoni pois ja jossain määrin tehnyt minusta niinä hetkinä vapautuneemmankin. Jos voi sanoa, niin aikuistumisen kynnyksellä se oli "kai" jollain tavalla apunakin siinä, että silloin minulla ei ollut paljon ystäviä. Olin ujo pikkupoika, joka ei uskaltanut tai osannut lähestyä ihmisiä. Alkoholin vaikutuksen alaisena siihen pystyin, koska en silloin ajatellut niin paljoa mitä muut minusta ajattelivat. Uskalsin mennä tanssimaan ja laulamaan karaokea.

Ensimmäinen kosketukseni alkoholiin taisi olla 14-vuotiaana, jolloin se juominen oli pelkkää kokeilunhalua. Otin sen 3-4 siideriä ja halusin testata, miltä se tuntuu kun nousee päähän. Hauskaltahan se kieltämättä tuntui ja myöskin omituiselta. Mitään AHAA-elämystä ei kuitenkaan tullut, että "JES, nyt mä löysin oman juttuni".

Tuon kokeilun jälkeen kokeilin alkoholia muutaman kerran uudelleen muutamien kuukausien jälkeen. Kokeilut oli aina sen 3-4 siideriä tai kaljaa ja monesti siitä tuli huono olo. Eli oksensin. Kokeilut jäi hetkeksi siihen.

Seuraavan kerran innostuin "maistelemaan", kun muutin 16-vuotiaana jo ensimmäiseen omaan asuntooni. Oon pieneltä paikkakunnalta kotoisin, jossa ei ollu mitään alaa mitä oisin halunnu opiskella, ni muutin lähelle vähän isompaan paikkaan. Silloin tuntu siltä, että mulla oli oma vapaus ja pystyin tekemään mitä vaan. Vanhempien luona asuessa en kokeillut niitä ns. teineille tarkoitettuja juttuja, koska asuin niin syrjässä, enkä ikinä päässyt minnekään. Alkoholi oli muutenkin minulle vieras asia, koska meidän perheessä sitä ei ikinä käytetty. Mikä on tottakai, tosi hieno juttu. :)

No.. jokatapauksessa, ekassa ikiomassa asunnossa tuli uudelleen halu päästä juomaan. Alkoholin saaminen ei oikeestaan ikinä ollu vaikeeta. Joko sitä sai joltain tutun tutun tutulta, joka oli täysikäinen. Tai sitten saatoin kylmänviileästi norkoilla kaupan vieressä ja pyytää jotain tuntematonta hakemaan. Juomisen johdosta ei kuitenkaan elämä tuohon aikaan kärsiny mitenkään. Kaikki oli hyvin. Jaksoin käydä koulussa. Päivärytmi oli hyvä. Elin suht terveellisesti jne.

Puoltoista vuotta ehdin käymään koulua, kun netissä tutustuin ekaan seurustelukumppaniini. Se asui vähän isommassa kaupungissa vielä, muttei kovin kaukana. Alettiin siis seurustelemaan ja lopulta ns. rakkauden huumassa päätin muuttaa hänen perässään tähän toiseen kaupunkiin ja jatkaa siellä opiskeluita. Olin innoissani muutosta, koska minua odotti kokonaan uusi kaupunki. Kaupunki jossa kukaan ei tuntenut minua. Olin siis yläasteella koulukiusattu, josta jäi pahat traumat mulle. Kerron siitä joskus toiste.

Uudessa kaupungissa sitten alkoi uusi alku. Sain kämpän. Jatkoin opiskelua ja kaikki meni suht normaalisti. Kunnes jossain vaiheessa aloin tutustumaan muihin opiskelijoihin ja ihmisiin eri paikoissa. Melko moni uusista tuttavuuksistani joi ja ihan runsaallakin kädellä. Viikonloput ryypättiin ja kun se ei enää riittänyt, niin piti ruveta ryyppäämään viikollakin. En ollut vielä 18 vuotta silloin, mutta se ei menoa estänyt. Erosin myös silloisesta kumppanista, aloin harrastaa epämääräisiä suhteita ja meno oli ihan holtitonta.

Ja siitä se ensimmäinen alamäki sitten alkoi viinan suhteen.. Koulu alkoi kärsiä. Olin paljon poissa, opettajat ja vanhemmat oli tosi huolissaan. Makasin päivät krapulassa. Elin pelkällä puurolla ja kun rahat oli loppu, keksin mitä ihmeellisimpiä syitä aina välillä että saisin jostain rahaa ja pääsisin juomaan. Eikä tilannetta parantanut se, kun vuonna 2005 täytin 18 vuotta. Olin 3-4 kertaa viikossa baarissa. Illat meni siideriä ja kaljaa kitatessa ja sekoillessa. Kävin koulukuraattorin ja psykologin juttusilla, josta ehkä oli vähän apua, mutta vain hetkellisesti. Lopulta sitten koulustakin erosin kun en jaksanut enää.

Se on jännä miten nopeasti alkoholi voi elämään vaikuttaa. Ihan hetkessä monet hyvät asiat voi olla mennyttä. Ja teini-iässä sairastuin masennukseen, niin ei se alkoholi ainakaan siihen auttanut vaan päinvastoin pahensi masennustani. Alkoholi oli vaan se lääke jolla sitä pahaa oloani yritin saada pois.

Että sellainen "hyvä" ystävä se aine.

Nyt alkaa sormet sauhuta siihen malliin, että pakko jättää jotain kerrottavaa seuraavaankin kertaan :D

ADIOS!

Minä - 2
vs.
Alkoholi - 0

MINÄ VASTAAN ALKOHOLI.

Kävelen lähimarkettini lattiaa pitkin eteenpäin. Kerään kärryyni ruoat, joita tarvitsen ja vain hetken verran päässä on vastassa se kaikista pahin osasto: Virvoikkeet.
Yritän olla tyyni, kasata ajatukseni ja yrittää kävellä ohi vilkaisemattakaan niihin, mutta en onnistu. Siinä ne ovat vieri vierekkäin. Eriväriset ja makuiset siiderit ja kaljat, jotka kaikki tuijottavat minua... lakkaamatta.

Kapellimestarin johdolla he ryhtyvät kuorossa laulamaan;
"Ota minut, ei kun minut. Ota meidät kaikki kärryysi. Me saamme olosi helpottumaan. Me viemme murheesi pois. Ne hukkuvat meihin ja me tapamme ne, yksi murhe kerrallaan. OTA OTA OTA".

"En halua", mietin ajatuksissani. "En halua palata kanssanne enää siihen entiseen. En enää. Te lupaatte vain hetkeksi parempaa, mutta huomenna kaikki on samanlaista paskaa ja vieläkin pahempaa. Tai pahimmassa tapauksessa huomista ei olekaan". 

Ja sillä hetkellä minä olin vahvempi kuin he. Jatkoin matkaani kassalle, maksoin ostokset ja kävelin ylpeänä ulos. Minun piti olla joka päivä yhtä vahva. Joka hetki, joka minuutti ja jopa jokaikinen sekunti, kun se pikku alkoholinpirulainen yritti vetää minua puoleensa.

Ihan näin alkuun mainitakseni, en näe alkoholipullojen laulavan, puhuvan tai muutakaan vastaavaa minulle. Ylempi olkoon vain tällainen esimerkki ajattelutyölle jota päässä joutuu koko ajan käymään.

Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.

Yläpuolella AA:n ensimmäinen askel, josta kaikki lähtee.
Minun täytyy myöntää itselleni, että minä olen alkoholisti. Sitä asiaa ei auta enää kaunistella sanoen, että "eihän minulla mitään ongelmaa ole", "tämä on hallinnassa", tai "ottaahan kaikki muutkin". Jos ja kun tiedostaa sen tosiasian, että alkoholia kuluttaa liikaa, eikä sen käyttöä osaa kontrolloida. Jos ja kun se aiheuttaa niin paljon harmia ja haittaa itselle ja muille ihmisille niin henkisesti kuin fyysisestikin. Siinä vaiheessa on viimeistään pakko tajuta, että se on ongelma ja siihen on haettava apua. Valitettavan monet eivät vaan hae ja pahimmassa tapauksessa päätyvät hautaan. Itsekin olen meinannut sinne päätyä muutamaan otteeseen, mutta siitä puhun toiste.

Olen viime aikoina miettinyt, että alkoholi on vähän niin kuin seksi. Sitä tyrkytetään joka paikassa. Mainoksissa, elokuvissa, musiikissa jne. Lista on loputon. Se on lähes epänormaalia, jos ihminen ei juo vaan haluaa pitää hauskaa selvinpäin. Ja esimerkkinä Suomessa alkoholikulttuuri on vahvasti läsnä. Se kuuluu lähes jokaikisiin illanistujaisiin. Tai häihin, hautajaisiin, milloin mihinkin. Jos vituttaa, juodaan. Jos halutaan pitää hauskaa, juodaan... aina löytyy syy, jolloin voi vetää kunnon perseet. Ja sitten seuraavana päivänä mietitään taas, että "mitä tuli tehtyä?". Ihmiset menettää juomisen takia talonsa, perheensä, ystävänsä, kumppaninsa... ajetaan autolla kännissä, tapellaan.. lista on tämänkin suhteen loputon. 

Aion jossain vaiheessa kirjoittaa tänne listan tyhmyyksistä, joita olen tehnyt kännissä ja siitä listasta tulee erittäin pitkä varmasti. Kaikkea ei voi eikä pidäkään pistää kännin piikkiin, mutta monessa tilanteessa se varmasti vaikuttaa. Monet asiat olisi tehnyt toisin, jos olisi ollut selvinpäin. Ja ihmisiä tietenkin kaikki ollaan. Kaikki tekee virheitä, mutta ehkä niistä voisi jotain oppia ja jatkossa toimia hieman fiksummalla tavalla.

Tämän blogin tarkoituksena ei ole missään nimessä moralisoida kenenkään juomista tai pakottaa ketään lopettamaan juominen. Jokainen on oman elämänsä herra ja tekee omat päätöksensä. Mutta ehkä tästä blogista voi oppia jotain uutta tai ehkä jopa saada tietoa asioista jotka voi olla vieraita. Toivottavasti tästä blogista edes saisi joku jotain irti. Kirjoitan tätä ensijaisesti itseni vuoksi, mutta kaikki tätä saavat lukea ja kommentoida ihan vapaasti.

Tähän päättyy ensimmäinen blogimerkintäni. Kuulemisiin.

Minä - 1
vs.
Alkoholi - 0